Paipinkulutuksen MM-kisat

Helenius voitti ja kansa jenkeissäkin juhlii!

Mutta asiasta kukkaruukkuun, paippia on kulutettu ja urakalla. Tai no, toiset on toiset ei. Pojat ovat ottaneet uudenlaisen lähestymistavan treenamiseen, jossa otetaan pari tehokasta tuntia irti mitä lähtee ja sitten lähdetään kotiin lepäilemään. Tähän asti on jäänyt päälle hyvä fiilis ja turhalta puuduttavalta hinkkaamiselta on vältytty. Iltaisista palauttelutreeneistä trampalla, salilla ja uimassa on ollut myös iso apu! AJ tuossa eilen tokaisikin, että “aika jännä, ollaan laskettu neljä päivää ja silti tuntuu että olisi jaksamisen puolesta ensimmäinen päivä mäessä!”

Meininki alkaa rännissä pikku hiljaa kovenemaan ja erilaisia tuplia on alkanut ropista harvakseltaan. Muutamat kovimmista pyöräytyksistä ovat olleet Matt Margetsin,

AJ Copper Mountainin paipissa (huh!)

Mike Riddlen, Thomas Kriefin ja AJ:n käsialaa! Molempien Kallejen ja Laurin ranit alkavat myös ottaa muotoaan ensi viikon keskiviikkona starttaavaa US Grand Prixiä varten.

Tänään katsottiin aamulla kelin olevan sen verran pilvinen että jäätiin AJ:n kanssa suosiolla pötköttämään muiden lähtiessä mäkeen. Myöskin herra päävalmentaja pysyi visusti toppakamat päällä peittonsa alla kohtalaisen kovan kuumeen pistäessä miehen hourailemaan. Muutaman tunnin aamulevon jälkeen saatiin houkuteltua lautamaajoukkueen Korven Janne auton rattiin ja suuntasimme nokan kohti Silverthornen Outlet Villagea. Kyseinen mestahan on siis tyhjän keskelle rakennettu kolmiosainen kylä, jossa on erinäisiä puljuja Nikestä Ralph Laureniin, jotka myyvät rompetta uloskantohintaan.

Taylor Seaton Canonin näytöllä

Taylor Seaton Canonin näytöllä

Lähdin ottamaan revanssia viime vuodesta, jolloin sain pienimuotoisen ähkyn tavaran paljoudesta enkä saanut ostettua yhtään mitään. Ensimmäinen kierros Ralph Laurenilla, Calvin Kleinillä ja muutamassa sekametelikaupassa eivät tuottaneet tulosta joten kävimme hakemassa vauhtia Chipotlen kilon painoisista burritoista ja paikallisen suklaatehtaan kahveista. Kahvilassa istunutta karhua kävi Hiltulan sairastelu niin sääliksi, että hän kehoitti ostamaan valkosuklaisen sydäntikkarin tuliaisiksi, sillä kuulemma paranisi pahempikin SARS-epidemia. Teimme työtä käskettyämme ja jatkoimme matkaa Niken Citymarketin kokoiseen tavarahelvettiin.

Karhun kanssa suffella!

Karhun kanssa suffella!

Nikellä vastaan käveli muutama erittäin siisti paita, mutta lähemmällä tarkastelulla Saarisen poikakin olisi saanut L-koon paitaan ottaa melkoisen paljon lisää rinnan ympärystä, ettei olisi muistuttanut paikallisia mexicaneja ponchoissaan. Rädyn Matille rytkyt olisivat mahtuneet juuri ja juuri, soittele Masa jos tarviit joululahjoja! Kaiken tutkiskelun jälkeen itselleni tarttui mukaan parillinen kauan hamuamiani ruskeanahkaisia sneakereita ja Korvelle “varmuuden varoiksi kesäkengät”.

Iso jalka, iso... kenkä!

Iso jalka, iso... kenkä!

Kauden kuuminta muotia

Kauden kuuminta muotia

Muutaman paikallisen skedeliikkeen jälkeen mitta alkoi olla täynnä periamerikkalaista tuputtamisasiakaspalvelua, joten suuntasimme Jannen monsterifordin keulan takaisin kohti matalaa majaamme.

Kämpillä Friscon 4th Avenuen täyttikin jo melkoinen meteli kun Helenius takoi Brittien rääväsuusta ylimääräisiä eritteitä pihalle. Jopa Janne oli siirtynyt makkarista olkkarin sohvalle kotiloa muistuttavassa peittokääreessään mussuttamaan tuliaisiksi saamaansa suklaatikkunekkua.

Säätiedotus lupailee huomiseksi parempaa, joten tiedossa on taas ensiluokkaista konkoilua!

Diggasitko?

Kirjoittaja

Jussi Saarinen
Jussi Saarinen

Nykyisin Rovaniemeläinen, entinen Rukan streetin vakionaama luotsaa Suomen Salomonin laskijoiden tiimiä. Jussi kirjoittelee tiimin kuulumisia ...

Tsekkaa profiili →

Kommentoi!

Uutiset

Blogi

Artikkelit

Videot